Saksan ADAC TCR-sarja huipentuu tänä viikonloppuna ajettavaan Saksan Hockenheimin osakilpailuun. Positione Motorsportin Jussi Kuusiniemi lähtee viikonloppuun sarjapisteiden sijalta 21. Viikonlopun onnistuessa on Kuusiniemellä mahdollista parantaa sijoitustaan jopa kolmen pykälän verran.
Saksassa on ajettu jo kahdet vapaat harjoitukset tänään perjantaina ja niissä Kuusiniemi ajoi sijat 23. sekä 18. Seuraavaksi on vuorossa aika-ajo Suomen aikaan kello 18.35. Rata-alueelle on luvattu sadetta juuri aika-ajon aikoihin, joten nähtäväksi jää sekoittaako sade lähtöjärjestystä.
Huomenna Hockenheimissa kaasutellaan ensimmäinen kilpailun Suomen aikaan kello 13.05 ja sunnuntaina toinen kilpailu on vuorossa kello 15.50. Muista suomalaisista päätös viikonlopussa on mukana Antti Buri ja Niko Kankkunen.